DelugeStill kopio.jpg
Hippo-nakyma.jpg

Installation view from Gallery Hippolyte, size 4m x 5m 

Deluge

2021

videoinstallation

8.21. loop 

edition of 3 

sound by Hanna Rajakangas

Juhana Moisander's work Deluge (the Flood) completes his series Ethology of a Man. The piece continues to observe human behaviour. The parts of the series are combined with the language of deliberate, slowed-down, and demanding movement. The picturesque/painterly compositions are complimented with a carefully thought-out, in some parts even pious, soundscape. The segments in Moisander's trilogy are like sacred images. The works take a stand on social issues, are attached to the present, but draw their beauty from the past.

 

The first two parts of the series, Temptation of Saint Anthony and Ethology of a Man, study human behaviour as an assemblage, a large mass. An individual's voice is not as prominent in those works as it is in the final parts of the series, Pied Piper and Deluge. In the latter explorations, the characters' struggle for existence is very lonely and mournful. There is nobody by their side to offer comfort. In Pied Piper, a person's solace is focused on playing the lute and its proximity, while in Deluge, water and stone give a moment of relief to a swimmer.

 

Deluge draws references to an altarpiece through its size and shape—installed on the five-meter high wall. The proportions become so large that they inundate the viewer. The visual starting points for Juhana Moisander's work have been the 19th-century illustrations of the Bible drawn by Gustave Dore and the ceiling fresco of Michelangelo's deluge in the Sistine Chapel.

 

Mythology around flooding lives firmly in various cultures, and has become an integral part of different traditions. Even though the story is recited in multiple ways, a common thread is the period of injustice that precedes the flood. Moreover, plenty of symbolic meanings are associated with water. Water cleanses and empowers. Water also serves as a boundary between life and the hereafter. Water has historically been used to regulate living conditions, and its current importance has not diminished. Increasing weather extremes enhance the power and volatility of water.

 

The leading elements in the landscape that opens up in Deluge are the sky, water, and stone. From afar on the horizon, the swimming figure appears and swims purposefully towards the rock from which he receives a moment of refuge. The stone allows the character in, as nature has always done. The human has been welcome. The gentle softness of the atmosphere hovers over the water. The stream of light is slowly dimmed as darker clouds gather in front of it, and hope fades with the disappearance of light. The character climbs on the rock, and the stone begins to sink. He looks at his image reflected in the water. This appears as a moment of atonement. An unknown force pulls the character down into the darkness, and nature takes over. The forces of darkness reclaim what belongs to them, and the eternal resurfaces.

 

Ulla-Maija Pitkänen

Juhana Moisander, Deluge

Valokuvagalleria Hippolyte, Helsinki

2-28.3

teksti Petteri Enroth

 

KELLUUKO KIVI?

 

Kristilliset motiivit ja ihmisen paikkaa makronäkökulmin hahmottavat  eettiset avaukset eivät ole nykytaiteessa harvinaisia, mutta niiden yhdistäminen on. Siellä täällä ne kuitenkin tunnustellen lähestyvät toisiaan- ja käytiinhän helmikuussa niin Helsingin Sanomissa kuin Twitterissä keskustelua siitä, sopiiko synnin käsite ilmastokriisistä puhumiseen.  

 

Juhana Moisanderin Deluge eli ”Vedenpaisumus” on Ethology of a Man teossarjan  viimeinen osa. Sarjan teosten alttaritaulumaisen esillepanon puitteissa nähdään Jeesuksen vapauttavan kärsimyksen sijaan ihmisyyden erityisempiä kurimuksia: ryhmäpainetta, lohdun etsintää sekä kaikenlaisen vakauden ja (ihmis)elämän jatkuvuuden vaarantumista. Teemat solahtavat luontevasti yksiin kirkollisen estetiikan kanssa.

 

Sarjan aiempien osien tapaan myös Deluge- videoteoksen rytmin on majesteellisen hidas, tausta tumma, ja ihmisen suhden siihen selkeän kontrastinen. Elementit ovat vähäisiä ja ensinäkemältä hyvin tuttuja, jopa kliseisiä, mutta teoksen kanssa hengittäessä niiden merkityskerrostumat saattavat aueta rikkaina ja painokkaina. Delugessa esimerkikisi nähdään meren keskellä ihmiselle lepopaikaksi tarjoutuva kivi, joka on kuitenkin kelluvaa laatua ja kestää ihmisen painoa vaan hetken ennen kuin hänen on jatkettava uuvuttavaa uintiaan kuva-alan ulkopuolelle. Kelluvan kiven mykkä käsittämättömyys ja hauras armollisuus voinevat yhdistyä esimerkiksi ajatukseen avaruudessa ihmeen lailla lilluvasta Maaplaneetastamme, jonka kantokykyä tosissamme koettelemme.

 

Videotaiteeen liepeillä kuulee paljon termiä ”elävä maalaus”, jonka krittinen anti jää usein laihaksi ja saa kysymään, pitäisikö maalausta kutsua yhtä taajaan pysäytetyksi elokuvaksi. Moisanderin kohdalla termi kuitenkin tuntuu oikeutetulta- siksikin, että Delugen visuaaliseen muotoon hänen kerrotaan ammentaneen Gustave Dorelta ja Michelangelolta ( jotka ehkä puolestaan olisivat tehneet elokuvia, jos tekniikka olisi ollut keksitty). Delugen vanhamaailmallisuutta korostaa myös sen akustisin soittimin tuotettu kerroksellinen, sävellyksellisesti vähäeleinen äänimaailma. 

 

Ethology of a Man -teossarjan nimi ”etologia” tarkoittaa biologian haaraa, jossa tutkitaan lajien käyttäytymistä.  Epämääräinen artikkeli ”a” on taas yllättävä yksityiskohta. Ei kai tässä yhden ihmisen, miehen, käyttäytymistä tarkastella? Ehkä sen tarkoitus onkin rajata tarkastelu nimenomaan länsimaisen ihmisen ja sivilisaation minäkuvaan, yhteen versioon ihmisyyden mahdollista ilmenemisistä. Tulkinta tuntuu perustellulta sekä Moisanderin hyödyntämän taiteellisen perinteen että vedenpaisumusta enteilevän globaalin taakan epätasaisen jakautumisen vuoksi.

 

Universaalin sijaan Deluge lienee siis  tarkoitettu lauseeksi eurooppalaistaustaisen ihmisen tarinayrityksiin. Tämänkin vuoksi on kohtuullista toivoa, että Moisanderin teoksen ääreltä lähdetään muidenkin eväiden kuin sisällöt sivuuttavan ”me olemme niin pieniä  tässä maailmassa” -taivastelun kanssa, joka tapaa olla lähinnä ylevöitettyä välinpitämättömyyttä. Tällä hetkellä olemma paljon kokoamme suurempia.